Esittelyssä Hannaleena Vuorinen, Hiushuone Ovaali

Hyvinkääläisen kampaamon, Hiushuone Ovaalin, asiantuntevaa kiharan hoitoa käyttävät lukuisat tyytyväiset asiakkaat. Pyysimme Hannaa kertomaan enemmän kiharasta hiuksesta, ammattilaisen näkökulmasta.

Hiushuone Ovaalin kiharakampaaja Hanna Sumilayin blogihaastattelussa
Moi! Mä oon ekokampaaja Hanna Hyvinkäältä. Hiushuone Ovaali on oma rakas kampaamoni (vielä toistaiseksi käytössäni on sekä kestovärit että kasvivärit ja siksi en voi täysin kutsua Ovaalia ekokampaamoksi). Liikkeeni sijaitsee Hyvinkäällä Valtakatu 5 :ssä. Alalla olen ollut vuodesta -94. 2018 elokuussa toteutui suuri unelmani ja valmistuin ekokampaajaksi Tuusulan Keudassa. Kampaamoni on sijainnut nykyisessä osoitteessa lokakuusta 2016. Lopetin jo kerran yrittäjyyden, mutta minkäs teit, kun sydän alkoi huutamaan takaisin yrittäjyyden pariin. Olen jo ennen ekokampaamista ollut ekohenkinen kampaaja. Käyttämäni tekniset aineet ovat olleet viimeiset 10 vuotta niin hius-ja ihoystävällisiä kuin se on ollut mahdollista kampaamotukkureiden esim kestovärivalikoimista. Tämän vuoden lopulla tein päätöksen keskittyä vain uusiin kasviväriasiakkaisiin ja ohjaan uusia kestovärikyselyitä taitaville kolleegoilleni. 
Millaisia hiustyyppejä asiakkaillasi on?

Hiuslaatuja on laidasta laitaan. Urani varrella olen leikannut niin afroa, kuin aasialaista hiusta. Tällä hetkellä asiakaskunnassani on skandinaavista hiusta karkeasta hentoiseen. 

Kuinka kiharat hiukset ja kiharan hiuksen hoito alkoi kiinnostaa sinua? 
Jaaha, ekaksi näin joka naisten lehdessä juttuja Curly Girl metodista ja sitten liityin Curly Girl Suomi - Facebook -ryhmään. Tuli tunne, että metodista on saatava ehdottomasti, ehdottomasti tietää lisää. Aluksi olin hieman skeptinen, mutta hyvin pian jo tajusin mitä ajatuksella ajetaan takaa. Olihan jo kymmenisen vuotta ollut kiinnostunut mm. silikonittomista tuotteista ja silikonittomuuden tuomasta tunteesta hiuksen pinnalla. Pinta tuntui ilman silikoneja luonnolliselta. Sitten kun silikonittomuuteen  lisätään "kaikki muu hiuksille haitallinen" -ajatuksella, niin lamppu syttyi päässä! Hiusta tulisi hoitaa kuin kauneinta cashmere-puseroa. Se oli menoa sitten; hurahdin metodiin  ihan täysin. Aloin tutkia curlsbotin kautta koko tuotevalikoimaani, liityin useimmille muillekin curly-sivustoille ja pian penkissäni istui mitä useimpia kiharatyttöjä täynnä intoa ja paloa omia hiuksiaan kohtaan. Enpä ole ikinä kampaajaurani varrella tälläistä hiustenhoitobuumia nähnyt, wau wau wau! Olin niin innoissani kiharavillityksestä! Olen oppinut kiharoista enemmän kahden vuoden aikana kuin koko 27 vuotisen urani varrella. Kiitos niin paljon jokaikiselle kiharapäälle, ketkä ovat luottaneet kiharansa käsiini, kiitos! 
Tarvitsevatko asiakkaidesi erilaiset hiustyypit erilaista hoitoa?

Kyllä tarvitsevat. Olen huomannut metodiin tutustuessa kuinka eri huokoisuudet hiuksessa tarvitsevat erilaista lähestymistä/ hoitamista. Skandinaavinen hento hius on ihan toista luokkaa hoitaa tai olla ylihoitamatta kuin karkea paksu hius. Itse olen kuin uuden äärellä jokaisen kiharapään kohdalla, koska hiusten kuntoutusprosessit ovat olleet valtavan hienoja ja nopeita oikeiden aineiden löytyessä. On ollut huimaa huomata, kuinka hius on muuttunut entisestä harakanpesästä muutamassa kuukaudessa kiiltäväksi, elastiseksi, joustavaksi ja ennenkaikkea terveemmän tuntuiseksi kiharapesäksi. 

Miten suoran hiuksen hoitaminen eroaa kiharahiuksen hoitamisesta?

Hhhmmm, sanoisin näin, että jokainen hius on tapauskohtainen. Jonkun suora hius on niin lasimainen, että saattaa riittää hoito-ohjeiksi vain korkealaatuinen shampoo ja pesun jälkeen esimerkiksi vain jätettävä hoitoaine. Sitten on taas hyvinkin huokoisia suoria hiuksia, mikä vaatii aineilta oikeanlaista tuotesisältöä. Usein hentoista suoraa hiusta puhki pestään liian voimakkailla aineilla ja tälläinen hius vaatii ihan oman lähestymistavan. No tästäkin voisi kirjoittaa pitkät rivit, heh.

Voiko asiakkaalla olla luonnonkihara hänen tietämättään?
Sanoisin näin, että piikkisuorasta lasimaisesta hiuksesta ei voi tulla upean elastista 2d tai 3a hiusta. Jos taas huokoinen hius on käsittelyillä pilattu/ puhkikulutettu teini-iästä asti, niin kyseinen hiusrakenteen kantaja ei välttämättä edes tiedä hiusten olevan taipuisat / laineikkaat tai jopa luonnonkiharat. Yllätyksiä on tullut matkalla itselle sekä asiakkaalle ja monelle hyvin positiivisia yllätyksiä. Sitten taas on tullut myös valtavia pettymyksiä, kun kiharaa on ollut esim ploppauksen jälkeen ja hius suoristuukin kaikista castesta ym. huolimatta. Silloin olen yrittänyt kertoa, ettei hennosti taipuisasta hiuksesta välttämättä tule niin jäntevää kiharaa kuivatessaan että se pysyisi suoristumatta koko päivän.  Näissä tapauksissa suosittelen edelleen metodin tuotteita käytettäväksi, koska CGM - approved tuotteet tekevät valtavan hyvää mille tahansa hiuslaadulle-tai rakenteelle. 
Parhaat kiharavinkkisi äideille ja isille, joilla on kiharahiuksisia lapsia?

Ehdottomasti sanoisin niin, että tehkää hiusten pesusta mukava hetki. Antakaa lapsen nuuskutella tuotteita, antakaa vaahdottaa shampoota / hoitoainetta hiuksiin. Tehkää hiustenpesusta kaikinpuolin hauska hetki. Pesun jälkeen leveäpiikkisellä kammalla yhdessä selvitätte hiukset ja sitten hoitoaine päähän. Hoitoaineen vaikuttaessa sitten oman kropan pesu, ja niin edelleen. Näin lapsi oppii pitämään hiustenpesua hauskana ja mukavana. Huuhtelun tärkeyttä en voi ikinä korostaa liikaa. Opettakaa lapsianne myös huuhtelemalla hiukset. Hiukset ja hiuspohja tulisi aina tuntua siltä, ettei hiukset tunnu kuivana lähmäisiltä. Kuivuttua hiukset pitää tuntua keveiltä ja ilmavilta.

Kuinka käytät tuotteitamme työssäsi?

Minä käytän Sumilayita lähes kaikille kiharalaaduille, ellei asiakas pyydä muuta. Pidän ihan valtavasti koko tuotesarjasta; varsinkin jätettävästä hoitoaineesta. Se on aivan täydellinen hoitoaine varsinkin energialeikkausten alle, samoin kiharaclumpsien tutkiskeluun miten kihara nippu lähtisi työstäytymään. Geelin sain joulun alla ja nyt odotan, että pääsen kokeilemaan geeliä useammalle eri kiharalaadulle. Tuoksu on ainakin tosi hyvä. Diffuuserikuivauksen jälkeen hius jäi myös todella elastiseksi, mutta silti jänteväksi.

Kuinka sinulle pääsee hiushoitoon?

Näin alkuvuodesta listani on hyvinkin täynnä, mutta kannattaa kysellä suoraan puhelimitse miten pystyn uusia asiakkaita ottamaan vastaan. Koronavuosi räjäytti ekokampaamopalveluiden kysynnän ja yhä useampi kiharatyttö on löytänyt tiensä penkkiini, joten pystyn vain rajallisesti ottamaan uusia asiakkaita uskollisen vakioasiakaskuntani lisäksi. Ottakaa silti yhteyttä, niin ainakin pyrin hoitamaan niin monia kiharahiuksia kuin se vain on mahdollista nykyisen asiakaskuntani  puitteissa.

Kotisivu www.hiushuoneovaali.fi

Instagram @hiushuoneovaali

Facebook @hiushuoneovaali

Jätä kommentti

Huomaa, että kommentit on hyväksyttävä ennen niiden julkaisemista