Sukellus Curly Girl-metodiin osa 2 - Sumilayi Suomi

Sukellus Curly Girl-metodiin osa 2

Mariia bloggaa Sumilayin blogissa kiharan hiuksen metodista, hoidosta, tuotteista ja kokemuksista jakaen parhaat vinkkinsä.

Matka jatkuu! Avaan metodin "aakkosia" ja kerron niihin liittyen omia huomioitani tältä kahden vuoden kiharamatkaltani. Kerron myös miten voit päästä alkuun hiustesi uudenlaisessa hoitamisessa.

Riippumatta siitä mikä lähtötilanteesi on kun metodia alat toteuttaa, on mielestäni tärkeintä muistaa ja muistuttaa itseään siitä että kyseessä on jotain aivan muuta kuin kilpajuoksu tai muukaan suoritus. Niin kuin elämässä muutenkin, lähdemme helposti tavoittelemaan jotain suurta päämäärää (jossa sinänsä ei ole mitään pahaa!) ja unohdamme siinä tohinassa koko matkan tärkeyden. Siksi nimesin oman Instagram-profiilinikin matka mielessäni (mariiascurlyjourney) ja sitä tämä on, jännittävää matkantekoa itseen uusien rutiinien ja oivallusten kautta. Minulle kiharat ovat ihana bonus ja se mitä olen saanut jo muuten kahdesta ensimmäisestä cg-vuodesta on jotain huomattavasti suurempaa. 


Koska CG-metodi on lähtöisin Yhdysvalloista, on termistö englanninkielinen. Vaikka monet sanat ovat saaneet suomenkielisiä vastineita, kannattaa sanasto joka tapauksessa opetella tai pitää näkyvissä vaikka jääkaapin ovessa niin löydät paljon enemmän ymmärrettävää tietoa joka helpottaa rutiiniesi opettelussa.

Plopping eli ploppaus


Sanastoa


  • Final Wash eli viimeinen pesu siirryttäessä metodin mukaisiin tuotteisiin. Tarkoittaa shampoota jossa on sulfaatteja mutta ei kuivattavaa alkoholia eikä silikoneja. Pesee pois silikonijäämät ja pääset aloittamaan puhtaalta pöydältä
  • No-poo pesu ilman shampoota. Vannoutuneimmat eivät käytä minkäänlaista shampoota aloitettuaan metodilla.
  • Low-poo shampoo josta puuttuvat sulfaatit, silikonit ja kuivattavat alkoholit. Tällaisia voit käyttää
  • Co-wash hiusten pesu hoitoaineella: joko tarkoitukseen kehitetyllä tuotteella tai jollain muuten sopivalla hoitoaineella
  • Conditioning hoitoaineen käyttö 
  • Deep conditioning syvähoito hiusnaamiolla tarpeen mukaan tai esim. saunoessa
  • Squish to condish eli STC hoitoaineen puristelua märkiin hiuksiin, "lutkuttelua" niin että kiharat saavat imettyä mahdollisimman paljon vettä itseensä hoitoaineen ohella jolloin hiusten kunnon parantuessa tästä myös seuraa:
  • Curl clumps eli klumpsit jotka ovat pulleita kihara-/laine-osioita joissa on hyvin kosteutta ja hoitavia aineita
  • FSG eli suomeksi PSG Flax seed gel eli pellavansiemengeeli. Useimmiten itse keitetty geeli joka auttaa kiharoiden/laineiden muodossa pysymistä kuivumisen aikana. Voi myös antaa myös kivasti kiiltoa ja pehmeyttä
  • Plopping ploppaus, t-paidan kietominen päähän pesun jälkeen auttamaan hellävaraista ylimääräisen veden imemistä ja kiharan/laineen muotoon asettumista
  • Cast kova kuori joka geelistä tulee hiuksiin niiden kuivuessa. Ei muodostu aina kaikille eikä kaikilla geeleillä. 
  • Diffusing kuivaaminen diffuuseri-suulakkeisella kuivaajalla joka ehkäisee pörrööntymistä
  • SOTC scrunch out the crunch, geelikuoren poispuristelu kuivista hiuksista käsin, t-paidalla tai mikrokuitupyyhkeellä, öljyn avulla tai ilman apuaineita
  • Wavy, curly, kinky, coily laineen/kiharan muoto
  • 1A-4C laineen/kiharan tyyppi. Itselläni esim. 2C-3B eli osassa hiuksia napakkaa lainetta 2C ja osassa 3A ja joskus 3B-kiharaa josta jälkimmäinen tiukempaa ja joka menee myös helpommin korkkiruuville
  • High, low, medium porosity eli hiusten huokoisuus. Matalahuokoinen kastuu ja kuivuu hitaasti, ei ime aineita niin helposti mutta pitää hyvin sisällään ne mitä sinne saa. Korkeahuokoinen kastuu ja kuivuu nopeasti, imee aineet hyvin mutta aineiden pysyvyys hiuksissa on heikkoa.
  • Protein/moisture balance proteiinin ja kosteuden tasapaino jonka ansiosta laineet tai kiharat ovat joustavat, kiiltävät ja kimmoisat
  • Build-up kertymiä hiuksissa. Toisilla kertyy enemmän, toisilla vähemmän riippuen ainakin hiusten laadusta, käytetyistä tuotteista ja veden kovuudesta.
  • Clarifying on hiusten syväpuhdistamista mutta ilman sulfaattishampoota eli final wash-shampoo ei käy tähän. Myöskään low-poo shampoo ei käy, se on liian mieto. Saatat tarvita tätä syväpuhdistavaa shampoota jos sinulle kertyy edellä mainittua build-uppia.


Kiharoita! Laineita!


"Keitä me ollaan?"

"Curly Girl-tyyppejä!"

"Mitä me halutaan?"

"Kiharoita!! Laineita!!"

"Mitä me ollaan valmiita tekemään!"

"Viettämään loppuikä kylppärissä 20 eri purkin kanssa, lutkuttelemassa hoitsikkaa ja levittämässä psg:ä, kuivaamaan hiuksia loputtomasti, jännittämään lopputulosta ja aloittamaan taas alusta!"

Voi elämä!! Ajattelet ehkä että mitä ihmettä, ei vaikuta kovinkaan hyvältä myyntipuheelta metodille, paremminkin päinvastoin. Enpä ihmettele ajatuksiasi mutta vakuutan sinulle silti rakastavani kaikkea tässä metodissa, rakastin alussa ja rakastan edelleen. Kuitenkin näillä asioilla joita jo olen kertonut, toivon sinun huomaavan ettei metodi todellakaan ole pikapassi laineisiin tai kiharoihin. Se voi olla sitä hyvinkin nopeasti jos hiuksesi ovat käsittelemättömät (historia ilman rankkoja tuotteita, värjäyksiä, suoristamista) ja lähtökohtaisesti vahvat ja hyväkuntoiset ja jos omaat malttia opetella perusteita etukäteen ja matkan varrella ja jos hiuksissasi on olemassa jonkinlaista lainetta tai kiharantapaista valmiiksi.

Monesti aloitus on kaikista hyvistä vinkeistä huolimatta tunneskaalaltaan "mä olen ihan fiiliksissä tästä ja ostin jo kaikki aineet ja mulla on ihan sellainen olo että kohta on kiharat" VS. "Mitä ihmettä täällä tapahtuu, hirvee lähmä, koko kylppäri hoitoaineessa, mies muutti veljelleen karkuun, koira on lenkittämättä ja oikeesti, kenellä tähän on aikaa!!??"

Nämä hiusasiat herättävät tunteita. Tiedän.

Nyt osaat sanastoa, seuraavaksi tuotteet. 

Tärkein neuvo; pidä asiat yksinkertaisina! Y k s i n k e r t a i s i n a.

Hanki viimeisen pesun sulfaattishampoo josta puuttuvat kuivattavat alkoholit (tämä monesti löytyy kotoa jo kun vähän kaivelee, esim. moni suihkugeeli toimii), tulevien pesujen shampoo ja hoitoaine, hiusnaamio ja joku kiharavoide/jätettävä hoitoaine jos hiuksesi ovat kuivat, värjätyt tai muuten käsitellyt sekä pellavansiemenet geelin keittelyä varten tai joku valmis geeli tai muotovaahto. Reilun kokoinen t-paita kannattaa myös olla heti valmiina. Jos tunnet että olet laiska tekemään mitään muuta kuin tarpeelliset tai jos tavoitteenasi ei ole täydelliset laineet tai kiharat voit skipata hoitoaineen jälkeiset tuotteet. Siinä se! Siis:

Final Wash shampoo

Low-poo eli sulfaatiton shampoo ja/tai

Hoitoaine

Hiusnaamio

Jätettävä hoitoaine

Geeli 

T-paita

Ai niin, satiininen tyynyliina kannattaa myös hankkia!

Koska on hyvin todennäköistä että listan ensimmäinen löytyy jo kotoa niin muutamalla tuotehankinnalla pääset alkuun. Rahallisesti pari kymppiä riittää. Jos haluat heti alusta tuotteet laadukkaammasta päästä ja/tai ekologisuus, vegaanius ja eläinkokeettomuus ovat sinulle ehdottomasti tärkeimmät asiat, voit varautua hieman suurempaan sijoitukseen mutta niin kuin todennäköisesti tiedätkin, ovat sellaiset tuotteet useimmiten myös selvästi riittoisampia joten kalliista aloituksesta ei voi puhua.

Itselläni on kriteereitä tuotteille mutta en ole ollut orjallinen asian kanssa. Suurimmaksi osaksi olen kuitenkin matkani varrella valinnut eläinkokeettomia luomutuotteita. Nyt olen käyttänyt pitkään lähes pelkästään Sumilayin tuotesarjaa (kotimainen, vegaaninen, eläinkokeeton) ja olen siihen niin tyytyväinen että kynnys testata muita on korkea.

Sumilayi tuotteita

Koska olen itse kierrätyksen kannattaja, suosin tuotevaihtareita ja testausta ennen koko purkin ostoa. Jos siis sinäkin tiedät jonkun joka on jo metodilla ja jonka hiuksissa on jotain yhtäläisyyksiä omiisi, pyydä voisitko saada pienet määrät testiin. Näin voit välttyä suurelta määrältä turhia tuotehankintoja. Tarjoa myös rohkeasti eteenpäin tuotteet jotka itsellesi ei käy.

Sopivia tuotteita löytyy isommista ja pienemmistäkin marketeista, luontaistuotekaupoista, kampaamoista, ekokaupoista, etnisistä kaupoista ja verkkokaupoista (joista Sumilayi omalla kotimaisella tuotesarjallaan) niin Suomesta kuin ulkomailta. Valinnan varaa todellakin alkaa olla! Huomioi ostoksissasi tuotteen alkuperäinen kohderyhmä eli jos ostat afroamerikkalaisille suunnatusta verkkokaupasta hoitoaineen liruille elovena-laineillesi, tulet aika todennäköisesti pettymään.

Muutenkin omiin hiuksiin tutustuminen on todellakin a ja o sillä kaikki vaikuttaa hiustesi laatuun ja kuntoon joten vaikka seuraamallasi samanmaalaisella kiharasiskolla olisi samannäköiset samankokoiset kiharat kuin sinulla, voi esim. erilainen pesuvesi vaikuttaa niin paljon että hänen käyttämänsä tuotteet eivät toimi sinun hiuksissa lainkaan.

Myöskään tekniikat ja rutiinit harvemmin ovat hallussa ensimmäisestä pesusta lähtien jo ihan senkin vuoksi että käytettävät tuotteet käyttäytyvät hiuksissa aivan eri tavalla kuin vanhat tutut alkoholi, silikoni ja sulfaatit. Anna siis itsellesi aikaa. Kuinkakohan monta kertaa itse avasin erinäiset tuotekansiot facessa ja videot youtubessa ennen kuin alkoi tulla varma olo tiettyjen rutiinien kanssa. 

Mariaa Curly Girl

Kaikenkaikkiaan, vaikkakin välillä äärimmäisen turhauttavaa, on todella mielenkiintoista oppia hiuksistaan enemmän ja nähdä miten tuotteet, tekniikat, vuodenajat ja moni muu vaikuttaa. Ja hei, se palkinto eli hyvinvoivat hiukset on todellakin niin mahtavaa että kyllä minä ainakin voin lämpimästi suositella metodia ihan kenelle tahansa!

Jatkan kirjoituksia tästä eteenpäin paneutuen milloin mihinkin aiheeseen. Tulossa on ainakin kasvivärjäys ja pidemmän kaavan  pesurutiini kuvina ja tekstinä alusta loppuun asti. Tulen myös kertomaan laajemmin hiustyyppiasiaa ja huomioitavia proteiini-kosteustasapainojuttuja sekä käymään läpi erilaisia tekniikoita hiusten hoidossa. 

Ihanaa päivää!

Mariia








Takaisin blogiin

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.